/Personal trainer
Personal trainer 2017-12-02T15:59:45+00:00

Personal Trainer Joensuu

Personal Trainer-palvelut Joensuussa

Mihin tarvitset oman valmentajan?

Toiminnallinen harjoittelu on suositumpaa kuin koskaan aiemmin. Nykyajan hyvänä trendinä on se, että halutaan olla monipuolisesti urheilullisia ja näyttää vahvalta. Myös naiset voivat olla voimakkaita ja tehdä leuanvetoja tai maastavetoja isoilla painoilla. Lisäksi urheiluliikkeiden TV-mainoksissa tehdään tempauksia, rinnallevetoja ja kovatehoista harjoittelua vapailla painoilla ja näitä treenejä halutaan tehdä myös omin päin, koska liikkeet ovat tehokkaita, hauskoja tehdä ja ihmiskeholle luonnollisia. Kaikki painonnostoliikkeet, kuten kyykky, maastaveto, rinnalleveto, tempaus ja erilaiset työnnöt ovat haastavia tekniikoiltaan ja väärin tehtynä jopa vaarallisia, jos vaikkapa selän kontrolli tai liikehahmotus on huono. Liikkeet ovat kuitenkin kaikkien harjoittelijoiden opittavissa, kunhan ne tehdään alusta lähtien oikein ja sopivilla painoilla. Me olemme keskittyneet valmennuksessa toiminnalliseen liikuntaan ja uskallamme väittää olevamme CrossFit Pajan ja Joensuun Punttipoikien ohella Pohjois-Karjalan parhaimmistoa, kun puhutaan toiminnallisesta harjoittelusta ja painonnostovalmennuksesta.

Toiminnallinen harjoittelu tarkoittaa oman kehon treenaamista ja tehostamista erilaisin keinoin, harjoituksin ja apuvälinein, jotta se toimii paremmin arkielämässä tai vaikkapa tietyn urheilulajin kilpailusuorituksisssa. Treenaat siis elämää, etkä peiliä varten – tosin kyllä se peilikuvakin alkaa miellyttämään toiminnallisen harjoittelun myötä (googleta vaikkapa ”crossfit athletes” niin tiedät miksi).

Toiminnallisen harjoittelun tavoitteena on lisätä ihmiskehon fyysistä toimintakykyä mahdollisimman monipuolisesti

  • Hengitys- ja verenkiertoelimistön kestävyys (aerobinen + anaerobinen)
  • Lihaskestävyys
  • Voimakestävyys
  • Maksimivoima
  • Nopeusvoima (pika- ja räjähtävä voima)
  • Nopeus (räjähtävä ja liikenopeus, nopeuskestävyys)
  • Liikkuvuus (nivelten täysi liikelaajuus)
  • Taito ja tekniikka –> tehokkuus
  • Kehonhallinta (koordinaatio, tasapaino, ketteryys)
  • Kehonkoostumus (rasvattoman massan suhde rasvamassaan)
  • Tukielinten kunto (selkäranka, luut, nivelet, tukevat lihakset)

Toiminnallisen harjoittelun vaikutukset näkyvätkin arkielämässä monin eri tavoin, kun haastat kehoasi treeneissä mahdollisimman monipuolisesti.

Personal trainer, eli henkilökohtainen valmentaja on liikunnan ammattilainen, joka omaa laajan tietämyksen liikunta- ja hyvinvointialalta ja on itse pitkäaikainen liikunnan harrastaja tai kilpaurheilija. Kaikki valmentajamme ovat kilpailleet urheilussa joko SM tai MM-tasolla ja ovat aktiivisia urheilijoita edelleen. Olemme tehneet satoja tunteja valmennuksia ja nähneet hyvin erilaisia liikkujia. Olemme kokeneet ja nähneet myös miten erilaisten vaivojen ja liikuntarajoitteiden kanssa voi päästä taas liikkeelle.

Valmentajamme laatii asiakkaalle henkilökohtaisen liikuntasuunnitelman, jossa huomioidaan asiakkaan toiveet, rajoitteet ja tarpeet. PT seuraa asiakkaan harjoittelua ja toimii kannustavana harjoituskumppanina. Harjoittelukauden aikana olet yhteydessä omaan personal traineriin viikoittain ja sinulla on mahdollisuus kysyä aina, jos jokin mieltä askarruttaa. Yhdessä harjoittelu on motivoivaa ja palkitsevaa. Personal trainerin avulla onnistut varmasti tavoitteessasi.

Personal Trainer Joensuu

Kenelle ja miksi:

Tässä joitakin esimerkkejä miksi hankkia oma Personal trainer.

  • Haluaisit lisää voimaa, sekä kiinteän ja treenatun vartalon, mutta harjoittelu ei ole tuottanut tulosta toivotulla tavalla.
  • Haluat pudottaa painoa turvallisesti ja varmasti, eikä aikaisemmat yritykset ole tuottaneet tulosta.
  • Haluat parantaa yleiskuntoa, muttet oikein tiedä miten aloittaa.
  • Haaveilet elämäntapamuutoksesta. Olet tehnyt jo päätöksen, mutta alku on hankalaa.
  • Sinulla on tavoitteita liikunnan suhteen, ehkä jokin liikuntasuoritus, mutta et ole varma miten pääset tavoitteeseen.
  • Haluaisit aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, mutta tekniikka ja harjoittelu on hakusessa.
  • Olet kiinnostunut aloittamaan kuntosalilla käymisen, mutta et tiedä mitä kuntosalilla tulisi tehdä.
  • Olet jo harrastanut liikuntaa pitkään ja tulokset tuntuvat polkevan paikallaan.
  • Olet kauan taistellut ainaisten mahdollisesti työstä saatujen rasitusten/kipujen takia ja nyt haluaisit tehdä asialle jotain.
  • Haluaisit tietää enemmän ruoasta ja ravitsemuksesta, koska olet hieman epävarma syötkö terveellisesti.

Vinkkejä personal trainerin valintaan:

Tarjontaa on paljon, joten on tärkeää että löydät juuri sinulle sopivan valmentajan. Jos tavoitteesi liittyy monipuoliseen terveelliseen liikuntaan ja haluat oppia uusia liikuntalajeja myös kuntosalin ulkopuolelta, valitse mahdollisimman monipuolinen valmentaja. Jos haluat päästä rautaiseen kuntoon, niin aerobisesti, kuin voimatasoilta, valitse valmentaja, jolla on kokemusta voimaharjoittelusta, intervalliharjoittelusta ja mahdollisesti jostain aerobista kestävyyttä vaativasta lajista. Jos taas haaveena on nousta Fitness-lavoille, kannattaa valita valmentaja, jolla on kokemusta Fitness kisaamisesta.

Personal Trainerilta kannattaa kysyä suoraan miten hän voi auttaa juuri sinun tavoitteesi toteuttamisessa ja mitä kokemuksia hänellä on kyseisestä asiasta, kuten (maksimivoiman kehittäminen, painonpudotus, fitness, lihaksen kasvatus, terveellinen ruokavalio jne.). Jos olet epävarma, soita personal trainerille tai laita sähköpostia.

Kukaan itseäänkunnioittava personal trainer ei laskuta kyselyistä yhtään mitään ja kaikki vastaavat varmasti. Käytä myös aikaa sopivan trainerin etsimiseen ja tutustu eri trainereiden nettisivuihin huolella. Etsi PT:n nettisivuilta ja Facebookista asiakaskokemuksia ja katso paljonko yrityksellä on seuraajia facebookissa. Kysele myös tuttavilta kokemuksia paikkakuntasi valmentajista.

Mieti paljon olet valmis maksamaan laadusta ja kuinka hyvää palvelua haluat? Kyse on kuitenkin sinun terveydestäsi ja tavoitteestasi. Halvimmat valmentajat jakavat samoja ohjelmia liukuhihnalta asiakkaalta toiselle, kun taas tasokkaammat valmentajat käyttävät huomattavasti enemmän aikaa yksilöllisiin, juuri sinun tavoitteesi mukaisiin harjoitussuunnitelmiin. Meidän hintamme löydät täältä.

Personal Trainer Joensuu ryhmä

Lopuksi:

Mielestämme jokaisen ihmisen keho on taideteos, joka on kantajalleen täydellinen juuri silloin kun se mahdollistaa enemmän kuin rajoittaa. Joillekin riittää että pääsee kävelemään kauppaan, joillekin että uskaltaa käydä kesällä rannalla. Joku haluaa varmistaa että jaksaa leikkiä lastenlastensa kanssa, kun taas toinen haluaa nostaa 150kg penkistä tai kiivetä Mount Everestille.

Mitä ikinä haluat kehosi mahdollistavan, ammattitaitoiset ja koulutetut Personal Trainerimme Jarmo Laine ja Henri Heiskanen auttavat sinua saavuttamaan sen. Ota ensimmäinen askel kohti unelmasi täyttävää kehoa ja kysy rohkeasti mitä voimme juuri sinulle tarjota.

LISÄTIETOA MEISTÄ & HINNASTO:

PT-PAKETTIMME & HINNASTO

KATSO TARJONTAMME & HINNASTO

PT-TIIMI:

Arctic Trainersin Personal Trainer Jarmo Laine

Jarmo Laine

CrossFit Level 1 Trainer,  FAF Gym Trainer, FAF Personal Trainer.

Joonas Pääkkönen

Personal Trainer, Liikuntaneuvoja, koulutettu hieroja.

Henri Heiskanen

Fysioterapeutti AMK, FIHF Personal Trainer (PhysioTrainer), CrossFit Level 1 Trainer

LUE LISÄÄ MEISTÄ

ASIAKASPALAUTETTA:

”Olin aloittanut elämäntapamuutoksen muuttamalla ravinnon oikeanlaiseksi ja olin tehnyt itsekseni kuntosaliharjoitteita reilun vuoden ajan. Treenit eivät enää tuntuneet mielekkäältä ja junnasivat paikallaan. Tässä vaiheessa tajusin tarvitsevani ammattilaisen apua ja siinä vaiheessa aloitin Joonaksen kanssa treenaamisen.

Aloitimme alkukartoituksella, jossa esitin toiveitani kunnon kohoamisen lisäksi, voiman ja lihasmassan kasvamiselle. Alkutapaamisesta lähtien tunsin, miten minua kuunneltiin ja selkä ongelmani otettiin huomioon ohjelmia tehdessä. Joonas ohjasi kaikki harjoitteet selkeästi ja seurasi, että opin liikkeet oikein. Liikaa innostuessani hän toppuutteli, jotta harjoittelun kuuluisi olla rentoa, mutta tavoitteellista.

Parasta tässä on ollut Joonaksen kanssa tehdessä mutkattomuus, tuki, tsemppaus ja turvallisuus. Hän osaa kuunnella toiveita ja ottaa huomioon kaikki mahdolliset asiat. Olen saanut treeneihin salin laitteiden lisäksi myös kehon omalla painolla tehtäviä harjoitteita, jotka tuntuvat sopivan minulle loistavasti ja ne ovat yllättäneet minut tehokkuudellaan. Olen saanut joka tapaamisesta intoa ja voimaa treeneihin.

Tapasimme lokakuussa 2014 ja saliharjoittelun aloitimme marraskuussa. Nyt helmikuussa 2016 tehdessämme lopputestiä en olisi koskaan uskonut pystyväni moiseen suoritukseen. Ylitin itseni reippaasti 🙂 Tästä on hyvä jatkaa. On ollut hienoa tutustua Joonakseen.”

Palaute PT-palvelusta

Merja Tanskanen, Joensuu

”Joonas on PT:nä erittäin ammattitaitoinen, iloinen, kannustava sekä monipuolinen. Aloittaessamme sain itse esittää toiveita minkälaisia harjoitteita haluaisin tehdä, jolloin Joonas koosti erittäin tehokkaat mutta vain hieman aikaa vievät harjoitteet tämän opiskelijan ajankäytöllisten ongelmien takia. Olen itsekin urheillut läpi elämäni, mutta sain silti paljon uusia näkökulmia sekä uusia treenimuotoja arkeen käytettäväksi. Vaikkakin treenit tehtiin tosissaan eikä Joonas päästänyt minua helpolla missään vaiheessa, tehtiin treenit silti rennolla asenteella ja hymyssä suin 🙂 Tuntemuksia treeneistä ja lihashuollosta kyseltiin myös joka kerta jälkeenpäin, jolloin sai antaa palautetta ja olisi voinut ehdottaa joitain muutoksia jos niille olisi ollut tarve.

¨Potku takamukselle¨ – paketti oli erittäin hyvä juuri sanojen varsinaisessa merkityksessä. Paketti oli koostettu niin että jokaiselle uudelle osa-alueelle (treeni, ruokavalio ,lihashuolto) oli varattu oma aikansa, jolloin uutta informaatiota ei tullut liikaa kerralla. Aktiivisuusrannekkeen sekä ruokapäiväkirjan käyttöön Joonas kannusti myös, ja vaikka muutama epäonnistuminen käytön kanssa itse käyttäjän puolelta tulikin, ei sen takia ketään soimattu vaan kannustettiin jatkamaan eteenpäin entistä lujempaa.

Joonakselta löytyi myös joka kerta hyvin kattavat vastaukset kun jotain kysyttävää ilmeni. Tämän paketin sekä Joonaksen avulla liikunnan aloittaminen sekä sen monipuolistaminen on tehty erittäin helpoksi, jolloin kenenkään ei tarvitse miettiä että uskaltaako tai kehtaako. Oli lähtötaso sitten mikä tahansa. Eikä epäonnistumisia tarvitse pelätä, varsinkaan Joonaksen kanssa. 🙂 ”

Palaute PT-palvelusta

Hannamaria Saarinen, Joensuu

”Vedimme Joonaksen kanssa kuukauden setin, jonka oli tarkoitus toimia alkusysäyksenä treenaamiselle, joka oli päässyt hieman lopahtamaan. Entisen jääkiekkoilijan vanhat pinttyneet tavat harjoitella kuntosalilla laitettiin remonttiin ja näin kuukauden jälkeen voinkin sanoa, että nyt on taas kiva lähteä salille ja saada se loistofiilis minkä hyvän treenin jälkeen saa. Joonas osasi sopivasti laittaa minut koville, mutta huomasi myös ajoissa jos piti vähän höllätä. Pakettiin kuulunut Joonaksen tekemä hieronta oli huikea helpotus jumiutuneille jaloille. Mukana ollut LOOP-ranneke oli myös hyvä lisä, koska palaute ranteesta tuli välittömästi jos päivän löysäili eikä tehnyt yhtään mitään. Hyvä paketti, suosittelen!”

Palaute PT-palvelusta
Ville Papunen, Joensuu

”Tavoitteenani oli lähteä PT:n avulla kasvattamaan voimaa ja lihasmassaa treenitauon jälkeen. Alusta asti Joonas kuunteli toiveitani treenejä suunnitellessaan, otti rajoitteet huomioon ja piti huolta siitä että suoritustekniikat pysyivät turvallisina ja puhtaina. Vahva osaaminen näkyi myös lukuisina kehonhuollon vinkkeinä ja perusteellisina vastauksina aina kun jokin askarrutti.Lisäksi Joonaksen positiivinen asenne ja huumorintaju takasivat sen, että täysillä vedetyistä treeneistä huolimatta homma ei mennyt kertaakaan pelkäksi vakavaksi puurtamiseksi, vaan joka kerta vedettiin hyvällä fiiliksellä hymyssä suin viimeiseen toistoon asti!”

Palaute PT-palvelusta
Paula Ahonen, Joensuu

Jarmo on erittäin ammattitaitoinen, iloinen ja kannustava, mutta tarvittaessa myös tiukka ja vaativa PT. Hänen kiinnostuksensa eri urheilulajeja kohtaan näkyy treeneissä positiivisena lisämausteena. Omia treenejäni ajatellen parasta Jarmossa on kuitenkin monipuolisuus ja tekniikkakeskeisyys. Kun onnistun, kehityn tai teen asioita oikein, Jarmo osaa iloita kanssani, kehua ja kannustaa jatkamaan kohti uusia tavoitteita. Kun löysäilen, teen asioita hutiloiden tai laiminlyön tekniikkaa, Jarmo uskaltaa huomauttaa virheistäni ja tinkimättömällä tyylillään vaatii uusia toistoja niin kauan, että liikkeet on tehty oikein ja tekniikka jälleen kunnossa. Vaikka yhteisissä treeneissä on aina hauskaa, tuloksiakin syntyy. Suosittelen Jarmon PT-palveluita kaikenikäisille ja -kokoisille ihmisille tavoitteesta tai lajitaustasta riippumatta.

Palaute PT-palvelusta
Niina Hattunen, Joensuu

Todella ammattitaitoinen, motivoiva ja innostava Personal Trainer, Jarmo Laine! Tekee tätä työtä täydellä sydämellä 🙂 Suosittelen!

Palaute PT-palvelusta
Heidi Sinaga, Joensuu

”Asiantuntevaa ja erittäin motivoivaa personal trainer palvelua. Koko ajan mennään hyvällä ja rennolla fiiliksellä mutta silti tosissaan ja tuloksia tehden. Innostus kuntoiluun heräsi monipuolisen toiminnan kautta, jokainen treenikerta on erilainen eikä aina vaan tehdä sitä samaa kuntopiiriä. Treeneissä saa todellakin aina haastaa itsensä ja yllättyä positiivisesti omista tuloksistaan!”

Palaute PT-palvelusta
Arctic Trainers - Personal TrainerMirka Perfiljeff, Joensuu

”Olen tehnyt kuntosaliharjoittelua jo yli kymmenen vuotta ja huomatessani, että treeni polki pitkään paikallaan, päätin kääntyä asiassa Arctic Trainersin / Jarmon puoleen. Tavoitteenani oli saada lisää voimaa ja kasvattaa lihasmassaa. Aluksi minulle henkilökohtaisesti laadittu ohjelma vaikutti hämmentävältä, koska oli niin erilainen mitä olin viimeiset vuodet noudattanut. Hyvien perusteluiden saattelemana aloitin treenaamisen uudella ohjelmalla ja yllättäen tulokset alkoivatkin parantumaan jo muutaman kuukauden sisällä.”

Palaute PT-palvelusta
Joensuu Personal TrainingOlli Laine, Klaukkala
LUE LISÄÄ ASIAKASKOKEMUKSIA